Agilityn lisäksi Jatissa voi harrastaa myös flyballia. Flyballissa koira suorittaa hyppyesteitä, "heittää itselleen" tennispallon flyball -laatikosta ja palaa pallo suussa maaliviivalle. Flyball on joukkuelaji, jossa kilpaillaan neljän koirakon muodostamissa joukkueissa.
Flyball on koiraurheilun laajasta lajivalikoimasta ehdottomasti yksi yleisöystävällisimmistä. Jännitys on käsin kosketeltava, kun koira toisensa jälkeen porhaltaa pää viidentenä jalkana esteiden yli nappaamaan boxin linkoamaa tennispalloa. Flyball on myös laji koirien mieleen: aina ei edes agility saa koirien silmiin sellaista paloa kuin rivistö valkoisena hohtavia hyppyesteitä ja PALLO.
Flyball on joukkuelaji, jossa kukin joukkue koostuu yleensä neljästä koirakosta, kahdesta varakoirakosta sekä boxin lataajasta. Joukkueet kilpailevat rinnakkain, muutaman metrin päässä toisistaan sekä kelloa että toisiaan vastaan. Koirien tehtävänä on hypätä itsenäisesti neljän suoraan linjaan asetetun hyppyesteen yli, laukaista käpälällä painamalla hyppyjen takana oleva flyballboxi, napata kiinni boxista lentävä tennispallo ja palata pallo suussa takaisin ohjaajan luo hypyt ylittäen. Kun koira on ylittänyt maalilinjan, saa joukkueen seuraava koira lähteä radalle. Ohjaajan on koko ajan pysyteltävä poissa radalta. Sen sijaan koiraa saa ja pitääkin kannustaa suullisin käskyin.
Flyballkisoissa onkin yleensä melkoinen meteli, joka myös osaltaan luo kiihkeää tunnelmaa. Joukkueen koirien on suoritettava rata virheettömästi, jotta ne eivät joutuisi uusimaan suoritustaan. Jos koira esim. palaa ohjaajan luo ilman palloa, sen on suoritettava rata uudelleen joukkueen muiden jäsenten jälkeen. Kello pysähtyy vasta, kun kaikki koirat ovat suorittaneet oman osuutensa virheettömästi. Näin ollen joukkueen suoritus voi kestää ja kestää, jos jokainen vuorollaan tekee jonkun pikkuvirheen. Toisaalta kaiken mennessä nappiin radalla vain piipahdetaan: maailman nopein tiimi (9/04) on suoriutunut tehtävästään huikeassa 15,36 sekuntin ajassa. Tällöin kunkin koiran suoritusajaksi voidaan laskea alle 4 sekuntia!!!
Flyball sopii lähes koiralle kuin koiralle. Koska esteiden korkeus radalla ja boxin jäykkyys määräytyvät aina joukkueen pienimmän koiran mukaan, voi samassa joukkueessa olla mukana vaikkapa pikkiriikkinen papillon ja suuri leonberginkoira. Ainoa varsinainen vaatimus on jonkin sortin pallohulluus.
Suotavaa lisäksi olisi, että koiran perustottelevaisuus olisi kunnossa ja se olisi luonteeltaan suhteellisen sosiaalinen, koska sen on annettava toisten koirien työskennellä rauhassa lähietäisyydellä. Flyballia, kuten muitakin koiralajeja, voi tietysti harrastaa myös ilman kilpailullisia tavoitteita. Laji tarjoaa varmasti jokaiselle mopelle ja rekulle paljon elämyksiä ja uusia kokemuksia.