
Agility sopii lähes kaiken rotuisille terveille aikuisille koirille. Lonkka- tai kyyner- tai selkävioista kärsiville koirille agility ei sovi. Koiran on oltava rokotettu määräysten mukaisesti. Junnu-ryhmissä ohjaajan alaikäraja on kymmenen vuotta.
Älä harjoittele sairaan koiran kanssa, esim. antibioottikuurilla. Myös ylipaino on terveysriski.

Agilityssa koiran ja ohjaajan suhdetta voi verrata ralliautoilijan ja kartturin väliseen suhteeseen. Koira toimii kuljettajana suorittaen vaaditut tehtävät ja painaa kaasua, kun taas kartturina toimiva ohjaaja kertoo minne mennään ja kuinka kovaa.
Koiraa ohjataan käyttämällä ääntä ja vartalokäskyjä. Ääniohjaukseen voidaan lukea suulla tuotettavien sanojen ja äänien lisäksi taputus ja tömistys. Ohjaajan kannattaa ottaa käyttöön ytimekkäät ja helposti lausuttavat käskyt jokaiselle esteelle. Käskysanat on hyvä pitää samoina alusta saakka. Tavallisimmin käytetyt käskysanat ovat esteiden nimet.
Vartalokäskyja ovat erilaiset käsimerkit, vartalon kallistukset ja kierrot, juoksulinja, rintamasuunta ja juoksunopeus. Useimmat koirat lukevat vartalo-ohjausta erittäin herkästi, joten ohjaajan on oltava tietoinen siitä, minne hänen kätensä, jalkateränsä tai hartiansa osoittavat radalla. Pienestäkin epämääräisyydestä seuraa kovassa vauhdissa helposti virhetulkinta, jolloin koira suorittaa väärän esteen ja koirakon suoritus hylätään.
Kilpailutilanteessa on kiellettyä koskea koiraan tai esteisiin. Tästä seuraa virhepisteitä. Muita virhetilanteita ovat kieltäytymiset, hyppyrimojen pudotukset, esteiden väärin suorittaminen tai ihanneajan ylitys. Hylätty tulos seuraa esimerkiksi väärästä radasta tai kolmesta kieltäytymisestä.
Koiran harjoitusvarusteet ovat tavallinen panta/valjaat ja hihna. Kuristavat kaulaimet ja flexi -taluttimet ovat agilityssä hankalia ja vaarallisia ja siksi kiellettyjä. Agilityharjoituksissa koiran motivointi tärkeää, jotta suorituksesta saadaan vauhdikas. Ohjaajan kannattaa iloisen mielen lisäksi varata mukaan makupaloja, vinkulelu, repimislelu, pallo tai mitä tahansa, mikä saa koiran innokkaaksi ja onnelliseksi. Makupalojen tulee olla koiran mielestä herkullisia, tarpeeksi pieninä palasina ja nopeasti saatavilla.
”EI!”-käskyn voit jättää suosiolla kotiin. Useimmiten ohjaaja käyttää ei-käskyä aivan väärään aikaan. Epäonnistunutta tai väärää yrittämistä on turha lannistaa kielloilla. Tärkeämpää on keskittyä oikean suorituksen palkitsemiseen ja opetella ohjaamaan koiraa. Agilityssa 95% koirakon (koirakko= koira + ohjaaja) virheistä johtuu ohjaajasta. Koiran mielestä agilitykentän pitäisi olla jännittävä paikka, jossa riittää vauhdikasta menoa, mahtavia makupaloja ja seurana on se paras, Oma Ihminen.
Iloisia hetkiä Sinulle ja koirallesi agilityn parissa toivottavat koulutusohjaajasi!