Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Agility Team ry ja yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylä.
Yhdistyksen tarkoitus on herättää kiinnostusta agilityurheilua kohtaan, kehittää agilityn tasoa Keski-Suomessa, ohjata ja neuvoa jäseniään koulutus- ja kilpailutoiminnassa sekä luoda yhteishenkeä jäseniensä keskuuteen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
Yhdistyksen jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet ovat vuosi-, kannatus- ja kunniajäseniä.
Henkilö, joka yhdistyksen toimintaa silmälläpitäen on erikoisen ansioitunut, voidaan hallituksen ehdotuksesta yhdistyksen kokouksessa kutsua kunniajäseneksi. Päätöksen tekoon vaaditaan tällöin, että vähintään 2/3 annetuista äänistä on ehdotusta kannattanut. Kunniajäsenellä on samat oikeudet kuin vuosijäsenellä, mutta hän on jäsenmaksuista vapaa. Kannatusjäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa.
Jäsenmaksun suuruuden vuosi- ja kannatusjäsenille tulevaksi kalenterivuodeksi määrää yhdistyksen syyskokous. Jäsen, joka liittyy yhdistykseen kalenterivuoden aikana, on velvollinen suorittamaan jäsenmaksun koko kalenterivuodelta. Jäsenmaksu on suoritettava tammikuun loppuun mennessä. Jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan tammikuun loppuun mennessä, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos hän on jättänyt erääntyneen jäsenmaksun suorittamatta tai muuten olennaisesti vahingoittanut yhdistyksen toimintaa.
Erotetulla jäsenellä on oikeus saada päätös yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi kirjallisella valituksella. Se on jätettävä hallitukselle tai sen jäsenelle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedottamisesta. Erottamispäätös on voimaantullakseen tällöin vahvistettava yhdistyksen kokouksessa vähintään 2/3:lla annetuista äänistä. Erottamisäänestys toimitetaan aina suljetuin lipuin. Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa tulevalle kalenterivuodelle valitut puheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen muiden jäsenten toimikausi on kaksi vuotta, siten että jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolme jäsentä.
Yhdistyksen tilikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätös on jätettävä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä tilintarkastajille. Tilintarkastajien on annettava lausuntonsa viimeistään toukokuun 15. päivään mennessä. Yhdistyksen tilintarkastajien toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen syyskokouksen päättyessä.
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja kukin erikseen.
Kokouksista on ilmoitettava jäsenille yhdistyksen internet-sivuilla tai vaihtoehtoisesti kirjeitse viimeistään yhtä viikkoa ennen kokousta.
Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään hallituksen määrääminä päivinä vuosittain kaksi, kevätkokous viimeistään kesäkuun loppuun mennessä ja syyskokous viimeistään joulukuun loppuun mennessä.
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään jos hallitus niin päättää tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii määrätyn asian käsittelemistä varten. Kokous on järjestettävä viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun sitä koskeva vaatimus on jätetty hallitukselle.
Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään ¾ enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan, yhdistyksen varat käytetään yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen yhdistyksen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.