Agilityradan kontaktiesteitä ovat kolmion mallinen, pari metriä korkea A-este, pitkä, kapea ja korkea puomi sekä keinulauta. Toivottu suoritus on kaikissa sellainen, että koira saa ensin luvan suorittaa esteen ja sitten juoksee esteen yli nopeasti koskettaen ylös noustessaan ja alas laskeutuessaan maan rajassa olevia kontaktipintoja.
Sääntöjen kannalta on aivan sama, pysähtyykö koira kontaktipinnoilla vai juokseeko se niiden yli pysähtymättä, kunhan se koskettaa ainakin yhdellä tassullaan kutakin kontaktipintaa. Näin ei aina kuitenkaan tapahdu - moni koira pystyy valitettavasti suorittamaan esim. A-esteen kahdella loikalla: ensimmäisellä se ponnistaa maasta esteen harjalle ja toisella taas maahan. Paitsi, että tällaisesta suorituksesta tulee kaksi kertaa 5 virhepistettä, vaarana on koiran liukastuminen, selän revähtäminen tms.
Aina kun koiralle haluaa opettaa jotain uutta, täytyy pystyä "ajattelemaan kuin koira" eli ymmärtämään, miten koira jonkin asian tajuaa. Opetettava asia on hyvä paloitella pieniksi palasiksi, jotka koiralle opetetaan yksi kerrallaan ja vasta sitten yhdistetään yhdeksi suoritukseksi. Tehtävät voi paloitella monin eri tavoin. Jotkut menetelmistä soveltuvat tietyntyyppisille koirille paremmin kuin toisille. Eivät kaikki ihmisetkään opi samalla tavalla, miksi sitten koirien pitäisi sopia samaan muottiin?
Esittelen kuusi erilaista tapaa opettaa koira suorittamaan kontaktiesteet oikein. Menetelmillä ei ole yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä nimiä - kyseessähän on melko tuore koiraharrastuslaji. Kutsutaan niitä vaikka nimillä Kaksi pintaa, Käden seuraaminen, Länget, Lopusta alkuun, Rytmin rikkominen ja Kiinnostava pinta. Kaikkia voi käyttää joko normaalikokoisilla esteillä tai matalammilla, nimenomaan opettelua varten tehdyillä telineillä.
Kaksi pintaa -menetelmässä koiralle opetetaan, että esteen lopussa sen pitää pysähtyä alas tullessaan siten, että takajalat ovat kontaktipinnalla ja etujalat maassa. (Tästä tulee menetelmän englanninkielinen nimitys two on - two off.) Jotkut koirat tarjoavat tässä istumista kontaktipinnalle etutassut maassa - mikäpä siinä, kunhan istuminen ei tapahdu vasta kokonaan maassa!
Koiran pitää siis pysähtyä kontaktipinnalle aina, joko käskystä tai itsenäisesti, olipa ohjaaja sitten lähellä tai kaukana. Usein harjoittelussa pidetään koira hihnassa, jottei se pääse kontaktipintojen ohi pysähtymättä. Samantyyppinen menetelmä on koiran pysäyttäminen kontaktipinnalle, kaikki neljä tassua sillä. Koiran voi opettaa pysähtymään (automaattisesti tai eri käskystä) seisaalleen, istumaan tai maahan.
Käden seuraamisessa ohjaaja nostaa nyrkissä olevan kätensä koiran eteen sen tullessa alaspäin viettävälle osuudelle ja "vetää" koiran kontaktipinnan kautta pois esteeltä. Koira voidaan pysäyttää kontaktipinnalle tai palkata vasta, kun se on jo kokonaan maassa. Kädessä voi olla makupala, mutta sitä ei kilpailuissa saa käyttää. Joskus koira saa harjoituksissa makupalan, joskus ei - näin se joutuu arvailemaan, onko namia tulossa vai ei ja yrittää aina parhaansa.
Länkimenetelmässä ylä- ja/tai alakontaktin eteen asetetaan kaari, jonka ali koiran pitää "sukeltaa". Ensin sille opetetaan kaaren ali kulkeminen tasaisella maalla, ja vasta sitten kaari yhdistetään agilityesteisiin. Ideana on opettaa koiralle, että kontaktiesteiden suorittaminen ilman itsensä kolhimista vaatii pään laittamista alas kontaktipintojen kohdalla.
Backchaining eli Lopusta alkuun -menetelmä perustuu shapingiin eli käytöksen muokkaukseen. Ajatuksena on, että kun koiralle ensin opetetaan tehtävän viimeinen osa, se edeltäviä osioita opetellessaan saa aina lopuksi itseluottamusta osatessaan jotain jo valmiiksi. Kontaktiesteiden suoritus voidaan tällä menetelmällä opettaa siten, että ensin asetetaan/nostetaan koiran takajalat alastulokontaktille ja palkataan koira. Kun tämä sujuu, nostetaan koira esteelle parikymmentä senttiä kontaktipinnan yläpuolelle, annetaan sen kävellä tutulle palkkaamispaikalle (esim. takajalat kontaktipinnalla, etujalat maassa) ja palkataan se siellä. Kun tämäkin sujuu, nostetaan koiraa vähitellen yhä ylemmäs ja ylemmäs, sitten harjan yli (A-esteellä) tai tasaiselle pinnalle (puomilla) ja viimein esteen alkuun.
Rytmin rikkomista käytetään etenkin silloin, kun opetetaan koiraa, jolla on pitkät laukka-askeleet, koskettamaan ylösmenokontaktia.
Koiralle voidaan opettaa erikseen ravi-käsky, vaikkapa pyöräillessä. Kun koira saa hyvin sisäistämänsä käskyn hetkeä ennen kontaktiestettä, se siirtyy raviin eikä ehkä enää kykene loikkaamaan liian korkealle esteellä. Joillekin koirille muukin huomiosana, esim. koiran nimi tai "täällä", auttaa rikkomaan liian pitkän laukan rytmin. Koira kuulee sanan, vilkaisee ohjaajaan – ja tassut osuvat ylösmenokontaktille. Sivuittain kulkien on näet melko hankalaa loikata kovin korkealle!
Kiinnostava pinta eri muodoissaan on hyvin yleinen opetustapa. Kontaktipinnasta tehdään koiralle kiinnostava esim. asettamalla sille makupaloja. Näin koira oppii pistämään turpansa alas lähestyessään kontaktipintaa ja sitä myöden koskettaa pintaa tassuillaan.
Pinnasta voidaan tehdä koskettamisen arvoinen myös opettamalla koiralle tasaisella maalla Pinta- tai Koske-käsky. Koiran täytyy käskyn kuultuaan koskettaa tuttua pintaa etutassuillaan saadakseen palkkion. Apuna käytetään pahvin- tai kankaanpalaa, joka käskyn tultua tutuksi viedään kontaktipinnalle ja vähitellen "häivytetään". Häivyttäminen tarkoittaa apupahvin/kankaan leikkelemistä pienemmäksi ja pienemmäksi kunnes sitä ei enää ole.
Valitettavasti mikään menetelmä ei ole sataprosenttinen. Kaksi pintaa -menetelmän eräs heikkous on, että radalla vietetty aika kasvaa. Kontaktipinnalle pysähtymään opetettu koira ryhtyy helposti kokeilemaan, miten ylhäällä suoritettu pysähdys kelpaa ohjaajalle. Kättä seuraamaan opetettu koira ei ehkä osaakaan oikeaa suoritusta, kun ohjaaja on kauempana koirastaan.
Länkimenetelmällä opetettu koira voi joko keksiä hypätä kaaren yli tai jättää koskettamatta kontaktipintaa, kun kaari ei ole paikallaan. Lopusta alkuun -menetelmä ei sovellu ainakaan kovin raskaalle koiralle, koska koiraa joutuu nostelemaan, ja se vaatii aikaa vievyytensä takia oikeastaan harjoitteluesteen kotiin. Rytmin rikkominen vaatii ohjaajalta tarkalleen oikealla hetkellä tullutta käskyä. Kiinnostava pinta voi joskus tuntua etenkin kylläisestä koirasta tylsemmältä kuin täyttä vauhtia juokseminen ja loikkaaminen.
Toimiville opetusmenetelmille on yhteistä, että koiraa autetaan (hihnan, makupalan, käsillä tukemisen avulla) ensimmäisillä kerroilla niin paljon, että sille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tehdä oikein. Näin ainoa muistijälki kontaktiesteen suorittamisesta on se oikea. On huomattavasti hankalampaa korjata koiran väärin oppimaa asiaa kuin harjoitella alusta asti johdonmukaisesti oikein! Joskus voi tuntua tylsältä kerrata ja kerrata samaa asiaa, kun haluaisi jo yhdistää kontaktiesteitä radanpätkiin, mutta kiirehtiminen kostautuu varmasti. Ellei heti, niin myöhemmin agilityuran aikana koira alkaakin loikkia kontaktipintojen yli, koska sille on annettu siihen mahdollisuus.
Ei siis ole järkevää aloittaa harjoituksia omin päin huterilla telineillä - odota mieluummin sopivaa kurssia tai ryhmää pitkäänkin päästäksesi alkuun oikein! On tärkeää, että alusta asti kiinnitetään huomiota oikealla hetkellä oikeasta asiasta palkitsemiseen, olipa menetelmä mikä tahansa. Kaikilla tavoilla voidaan saada varmat kontaktit koiralle, jos ohjaaja vain jaksaa olla johdonmukainen. Ryhmätilanteessa on nimittäin melko hankalaa, jos jokaiselle koiralle opetetaan samaa asiaa eri tavalla.
Kun koiraa sitten on aloitettu opettaa tietyllä tavalla, opetustapaa ei kannata muuttaa ilman todella päteviä perusteita. Jotkut menetelmät tosin saattavat sopia toisten "vahvistukseksi" koiran jo periaatteessa osatessa asian. Lähes jokaiselle koirakolle nimittäin tulee jossain vaiheessa harjoituksissa tai kilpailu-uran aikana kontaktivirheitä. Aina välillä pitää siksi palata taaksepäin ja muistuttaa koiran mieliin, mikä olikaan se palkitsemisen arvoinen juttu.
Sinnikyyttä ja iloa agilityharjoituksiin!