JAT - Jyväskylän Agility Team

Ajatuksia agilityn aloittamisesta

Agilityn idea pähkinänkuoressa on, että ohjaajasta ja koirasta koostuva pari suorittaa esteradan virheittä mahdollisimman nopeasti. Radalla ei herraa ja käskyläistä tunneta. ASB-lehden päätoimittaja Kaj Gumpler käyttää erinomaista vertausta ralliautoiluun: Kartanlukija, tässä tapauksessa ihminen, ilmoittaa suunnat ja vauhdin, kuljettaja hoitaa kaiken muun. Kumpikaan ei kykene suoritukseensa ilman toista joten kummankin työpanos on tasa-arvoinen.

Kenelle agility sopii?

Agility soveltuu aivan pienin poikkeuksin kaikille koirille. Ainoastaan selkä- tai nivelvaivaiset sekä järjettömästi ylipainoiset joutuvat neuvottelemaan lääkärinsä kanssa ennen harjoittelun aloittamista. Kovin nuorille pennuille lajia ei voi suositella. Ne rodut, joilta edellytetään lonkkakuvaus, suositellaan kuvattavaksi ennen kun harjoittelu todenteolla aikaa. Pienistä roduista voisi ohjeena pitää, että kun koira on psyykkisesti aikuinen, kestää se myös valmennuksen. Ohjeisarvona voisi sanoa, että parempi mitä myöhemmin. Vuoden ikä on kaikille roduille suositeltava ja joissakin seuroissa aloittaminen alaikäraja.

Kuinka aloitan harrastuksen?

Kuten kaikessa urheilussa, on agilityssäkin tärkeää, että alkeisopetus hoidetaan huolella ja oikein. Ei ole yhdentekevää, miten esteet koiralle opetetaan, sillä on lukemattomia vääriä ja jopa vaarallisia tapoja suoriutua niistä.

Aloittelevan koirakon pitäisikin päästä esteille ainoastaan pätevän valmentajan johdolla. Koiran kanssa voidaan viettää aikaa harjoittelemalla kuuliaisuutta, tottelevaisuutta ja temppuja. Tällainen harjoittelu tukee niin koiran ja ohjaajan välistä suhdetta kuin esteillä tapahtuvaa valmennustakin, eikä loukkaantumisen vaaraa ole.

Esteet eivät KOSKAAN saa olla mikään leikkipuistoon verrattavissa oleva ajanviettopaikka. Koira ohjaajan on aina kyettävä perustelemaan, miksi hän mitäkin tekee. Jokaisella harjoituksella on oltava tarkoitus, joka kytkee sen muuhun harjoitteluun ja vie paria eteenpäin. Näin myös silloin, kun kilpailullisia intressejä ei ole.

Mitä tarvitsee osata?

Kentälle voi tulla kuka tahansa. Koiran ei tarvitse osata mitään, mutta jos se on tottunut kuunteleman käskyjä, asiat käyvät paljon helpommin. Jos koira osaa istua, mennä maahan, odottaa ja olla rähjäämättä, ollaan jo aika pitkällä. Ohjaajan ei tarvitse osata kuin kuunnella ja hallita koiransa. On fiksua käydä kerran tai pari paikanpäällä ilman koiraa, jotta edes toiselle homma olisi tuttua.

Mukaan harjoituksiin varataan kakkapusseja, vettä ja makupaloja. Ohjaajan varustukseen kuuluvat urheilujalkineet, koiralle varataan tavallinen panta tai valjaat sekä tavallinen hihna. Kuristavat pannat ja kelataluttimet ovat agilityssä vaarallisia. Ulkoiluta koirasi ennen harjoituksia jossain muualla. Urosten omistajien on syytä varautua estämään alueen merkkailuyritykset. Yhteistä harjoituskenttää ei kukaan saa ottaa reviirikseen.

Koiraa ei saa ruokkia ennen treenejä. Täydellä mahalla urheilu on epäterveellistä ja nälkäinen koira kuuntelee makupaloja paremmin. Tarjoa vettä myös harjoituksen aikana. Jos keli on kylmä tai tuulinen, on kaikkien koirien selkään heitettävä takki tai loimi. Myös runsasturkkisten yksilöiden lihakset jäähtyvät odotellessa. Lihasvammat ovat urheilijan pahin vihollinen. Sileäkarvaiset kannattaa pitää vaatetettuina koko harjoituksen ajan.

Mitä kentällä tapahtuu?

Esteopetus tapahtuu pääasiallisesti makupaloja apuna käyttäen. Niiden on oltava jotain niin hyvää, että koira todella vaivautuu yrittämään. Pilko namit niin pieniksi, että koiran ei tarvitse jäädä mässyttämään. Yleensä nirsojen koirien ongelma on siinä, että nami ei ole riittävän hyvää tai koira ei ole tarpeeksi nälkäinen. Jos mikään ruoka ei koiraa missään tilanteessa kiinnosta, voi palkintona käyttää myöskin lelua. Kuuman ja helposti innostuvan koiran kanssa saattaa käydä kuitenkin niin, että lelu saattaa harjoittelijan ylikierroksille.

Itse palkitsen omat koirani nameilla, mutta pidän myös mukanani pientä, taskukokoista vinkulelua, jolla leikitän koiraani suoritusvuorojen välillä ja pidän mielenkiinnon itseeni yllä. Vinkuvaa lelua käytettäessä on kuitenkin oltava kohtelias. Muut harjoittelijat eivät saa kiihtyä lelun äänistä. Sama koskee heiteltäviä leluja.

Itse alkeisopetus tapahtuu lähes kaikkialla samalla tavalla. Taluttimessa olevaa koiraa rohkaistaan ja houkutellaan suoriutumaan esteistä itsenäisesti ja oikein. Kaikessa harjoittelussa on tärkeää, että edetään täysin koiran ehdoilla. Esteisiin kyllästynyttä koiraa ei ikinä saa päästää syntymään. Vaikka agility on hauskaa, ja sekä koira että ohjaaja ovat innoissaan edistymisestä, ei malttia saa unohtaa. Kerta tai kaksi viikkoon esteinä on maksimimäärä harjoittelua. Niitä edellä mainittuja tottelevaisuutta ja temppuja sopii treenata senkin edestä.

Ja lopuksi...

Alkeisopetus on yleensä suunnattu koiralle, ja vasta seuraavassa vaiheessa aletaan opettaa ohjaajaa. Tästä yleensä alkavat vaikeudet… En liene väärässä todetessani, että 80% koirista olisi alkeiskurssin jälkeen kilpailuvalmiita. Ohjaaja kun yleensä on se hidas ja kömpelö osapuoli.

Agilityssä on selkeänä idea, että koira suorittaa esteet, ohjaaja esteiden välit. Tämä tarkoittaa sitä, että on ohjaajan tehtävä kertoa mihin, milloin ja miten kovaa. Ohjaajalla on radalla käytettävissään äänensä ja vartalonsa viestittääkseen koira viestittääkseen koiralle kaiken tämän. Siksi on tärkeää, että harjoituksissa on valmentaja. Saatat ehtiä näkemään mitä koirasi tekee, mutta oman vartalon ja käsien tarkkailu on mahdotonta. Kuitenkin koira saa taukoamatta ohjaajalta sanattomia viestejä joista pitäisi olla tietoinen. Myös videoinnista on paljon apua kun hahmotetaan ohjaajan liikkumista.

Agility ei ole mikään yksiselitteinen laji. Samat opit eivät päde jokaiseen koiraan. Siksi on aloittelijalle tärkeää, että koulutusohjaajalla on kokemusta erilaisista ihmisistä ja koirista. On kovin opettavaista seurata, miten muut koirat ja ohjaajat toimivat, ja millaisia neuvoja he saavat. Niin kuin jokaisessa urheilussa, myös agilityssä huipulle pääsevät ne, jotka osaavat ottaa oppia vastaan.

Powered by Website Baker